North-Savo Region Kickoff -tapahtumassa katsottiin yhdessä tulevaisuuteen @Startup Ski Academyn (Kuopion alueen kauppakamari), Business Center Pohjois-Savon ja @Hub Panostamon säestämänä! Paikkana oli Savonia-ammattikorkeakoulun kampussydän ja striimi toteutettiin yhteistyössä Taustamarkkinoiden kanssa.
Tapahtumassa kerättiin palautetta ja keskeisesti kommenteissa verkon kautta tai livenä korostuivat seuraavat seikat:
Mentorointi ja vertaissparraus. Muiden tiimien ja kokeneempien yrittäjien vertaistuki antavat arvokasta näkökulmaa aloittaville sekä kehittyvillekin yrityksille. Oman liikeidean iterointi useasta näkökulmasta ja mentorointisuhteet ovat tärkeitä, jotta on mahdollisuus ratkoa yrittäjyyden peruskysymyksiä sekä päivittää liiketoiminnan kannalta ajankohtaisia asioita eteenpäin. Kehittyvässä mentoroinnissa yrittäjä oppii mahdollisista sudenkuopista ja lisäksi päivittää näkymää oman liiketoimintamallinsa toimivuudesta. Lisäksi toimiva sosiaalinen ympäristö tukee jaksamista, koska yksin ei useissa vaikeissa asioissa kannata jäädä. Yrittäjien vertaisverkostoja sekä taustapalveluita on hyvin saatavilla ja olemme tehneet konkreettista työtä yhteistyön tiivistämiseksi. On kestävämpää luoda yhdessä enemmän ja katsoa tulevaisuuteen niin, että uudet yhteisömme jäsenet sekä olemassa olevat toimijat saavat yhteistyöverkostosta tuen ketterästi. Esimerkiksi kansainvälistyminen vaatii useimmiten osaamisen sekä halun lisäksi rahoittajien, ohjelmien sekä mentoreiden tukea.
Tarinat yhdistävät tekijöitä. Elävät tarinat yhdistävät alueen tekijöitä ja kannustavat esimerkiksi pidempiaikaisia yrityksiä ja uusia yrittäjien jakamaan omia kokemuksiaan. Tarinat muokkaavat kulttuuriamme sekä luovat siltoja, joka edistää avointa yhteistyötä. Pyrimmekin tuomaan yhteisiä teemoja sekä yksilöiden sekä tiimien näkökulmia esiin, jotta saadaan kasvollisia tarinoita yrittäjyyden haasteista ja mahdollisuuksista. Tilaisuuksissa mahdollistetaan ihmisille myös ”hiljaisia hetkiä ilman agendaa”, jossa korostuu pienen kynnyksen keskustelu haluamistaan asioista. On tärkeää, että alueella toimivat tai alueella vierailevat uudet yrittäjät, sidosryhmät ja ideoita omaavat pääsevät matalla kynnyksellä mukaan toimintaan. Onkin yhteinen tavoite, että luovat sekä toimeenpanevat ihmiset pääsevät matalla kynnyksellä edistämään liikeideoitaan. Ei jätetä potentiaalia pöytälaatikkoon.
More practicality and internationality. More practical doing, events, and connectivity between stakeholders are needed—for example, more opportunities to test unique business ideas closer with the customers. In addition, we need practical options to help international entrepreneurs, students, and researchers to move forward with their business ideas in the region! Let’s look more at the global context; there are many urgent problems and needs that we need to solve (social, cultural, economic, technological, and environmental). One function to approach these issues is that we have expertise in the region and Finland, which can make an actionable change when they have the opportunity to work in local companies and translate these global problems to solutions. Still, it is essential to understand that Internationalization is not done solo, and it is instead a complex process. It contains many practical problems; risk-taking and requires local and ecosystem-level networking. We already have many international success stories, and in the end, creating this kind of culture is in our own hands!
Kevään ja syksyn aikana on keskusteltu tiiviisti erityisesti siitä, kuinka voimme yhteistyössä rakentaa vireää startup- ja yrittäjäilmastoa Pohjois-Savoon. Tärkeää on ymmärtää, että kunnissamme, yritysten verkostoissa ja kouluissamme sekä laajemmin Itä-Suomessa on mahdollisuuksia erilaisiin tiiviimpiin yhteistyön muotoihin. Esimerkiksi opiskelijoita ja tutkijoita yhteisessä Itä-Suomen koulutusympäristössämme on jo yli 20 000. Tämä tarkoittaa laajaa kasvualustaa erilaisia merkityksiä sekä tiimejä, jotka hakevat polkuja tulevaisuuteen. Yksi merkittävimmistä tehtävistä tällä hetkellä on näkyvä yhteistyö, jossa löytyy osansa mentoroinnille, konkreettisille ja tiiviille ohjelmille kaupallistamisen edistämiseksi sekä vastaanottavalle ilmapiirille, jotta tarpeelliset kohtaamiset toteutuvat ja villitkään uudet ideat eivät jää unholaan.
Yritysmyönteisen kulttuurin kehittämisen osalta tarvitaan konkreettista tekemistä ja keskeisesti yrittäjyyden arvostamista. Arkiset puheet innovaatioista ja luovuudesta keskittyvät usein yksilöllisiin sankaritarinoihin tai myyttisiinkin elementteihin. Keskustelemme innovaatiopuheissa useasti näkyvistä symboleista kuten Steve Jobsista, Elon Muskista ja Thomas Edisonista. He ovat merkittäviä henkilöitä ja yrittäjiä, mutta näkökulma kertoo hyvin ajattelustamme, jossa löydökset ja tulokset ovat pitkälti riippuvaisia nimetystä ”innovaattori-persoonasta”. Kun haemme luovia ratkaisuja ongelmiimme, emme useinkaan keskity kulttuuriin ja sisältöihin, jotka kannustaisivat meitä kaikkia ratkaisemaan ongelmia uusilla tavoilla, eli innovoimaan. Uusien luovien lähtöjen tukeminen ja elinkeinoelämän uudistaminen ovat osa jokaisen sidosryhmän yhteistä arkistakin tekemistä. Tähän uudistamisen ajatukseen on hyvä keskittyä arjessa; lähiympäristössä, työpaikoilla ja kunnissa. Parempien vaihtoehtojen ääneen sanominen sekä pohtiminen onnistuu meiltä useimmilta. Mutta oleellista on käytäntöjen rakentaminen niin, että nykyaikaa sekä tulevaisuutta tukevat vaihtoehdot toteutuvat käytännössä.
Olkaa ennakkoluuttomia sekä avoimia asioiden kehittämiseksi paremmaksi, kannustakaa ja auttakaa uusia yrittäjän alkuja ja tiivistäkää yhteistyötä olemassa olevien tahojen kesken! Kulttuurillisesti voimme kannustaa ihmisiä olemaan luovia arjessaan, koska pienetkin teot sekä parannukset johtavat yhdessä suurempiin ilmiöihin. Suomessa näistä seikoista onkin jo esimerkkejä menneisyydestä – äityispakkauksista kouluruokailuun, nyhtökaurasta ja ketogeenisistä tuotteista maailman parhaimpiin verkkoratkaisuihin ja terveysalan innovaatioihin.
Tekstin kokosi, Matti Laitinen Business Center-Pohjois-Savosta.
Suunnittelutiimin tavoittaa myös jatkossa:
@Tiina Hartikainen – tiina.hartikainen@kuopiochamber.fi – 044 – 513 2904
@Henna Halmetvaara – info@hubpanostamo.fi – 044 787 08 60
@Matti Laitinen – matti.laitinen@savonia.fi – 044 785 6333