”Koskaan ennen ei kolmen oppilaitoksen Savonia-ammattikorkeakoulun (Savonia), Savon ammattiopiston (Sakky), Itä-Suomen yliopiston (UEF) yhteistyö ole näkynyt ulospäin näin hyvin ja aktiivisena.” Näin totesi Business Centerin ohjausryhmän puheenjohtaja, sarjayrittäjä Kari Voutila.
Tässä kiteytyykin hyvin koko Business Centerin kevät. Tavoitteiden saavuttamisessa olemme edenneet hienosti:
- 12 000 opiskelijaa on aktivoitu yrittäjyyteen. Yhteiset ja yhtäläiset yrittäjyys- ja innovaatio-opinnot ovat tarjolla kaikille Sakkyn, Savonian ja UEF:n opiskelijoille. Oppilaitosten opiskelijayrittäjyyden verkkosivustot on päivitetty.
- 1 100 opiskelijaa opiskelee yhteisessä yrittäjyyden oppimisympäristössä.
- 40 tunnistettua innovaatiota, jotka mahdollistavat uusien tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolähtöisten yritysten syntymisen ja kasvun. 150 yritystä on mukana Business Centerin palveluissa, tavoite oli 92. Pääpaino jatkossakin on erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Business Centerin yksi tärkeimmistä tehtävistä on edistää monin eri tavoin innovaatioiden kaupallistamista. Olemme kehittäneet Savilahden alueen keskeisten toimijoiden (UEF, Savonia, Sakky, KYS) kanssa yhdenmukaisen toimintamallin immateriaalioikeuksien tunnistamiseen, suojaamiseen ja hyödyntämiseen.
Immateriaalioikeuksissa sovitaan muun muassa keksintöihin ja innovaatioihin liittyvistä aineettomista omistus- ja sopimusasioista. Savilahden toimijoiden IPR (Intellectual Property Rights) -malli ja toimintaohjeet esitellään tarkemmin syksyn ensimmäisessä uutiskirjeessä.
Käytännön esimerkki Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) ja Business Centerin innovaatio-osaamisesta:
Sairaalassa nousee esille isoja ja pieniä ongelmia. Ne ovat usein myös hyvin toimintaympäristösidonnaisia. Toisinaan ongelmien selvittely tuottaa ratkaisuja, joita emme voi omin avuin toteuttaa. Ratkaisu voi edellyttää jopa kokonaan uudenlaisen konseptin tai tuotteen luomista.
Meillä on vahvaa substanssiosaamista, mutta innovaatioaihioiden arviointi on meille vieraampaa. Business Centerin asiantuntijat taas tuntevat innovaatioprosessin vaiheet. Tällaisessa tilanteessa tukeuduimme heidän apuunsa.
Ideaamme suhteuduttiin hyvin myönteisesti ja innostuneesti.
Ehdottomasti suosittelen Business Centerin palveluita myös muille terveysalan toimijoille, olitpa sitten itse viemässä innovaatiotasi eteenpäin tai etsimässä tahoa, joka jalostaisi siitä päivittäistä työtä sujuvoittavan tuotteen.
Business Centerin ja sen alueellisen verkoston avulla me löysimme lopulta syvempää asiantuntemusta monenlaisiin kysymyksiin.
Esko Vanninen, tutkimus- ja innovaatiojohtaja, KYS
Marja Hedman, dosentti, kardiologi, Itä-Suomen yliopiston sydänkirurgisen tutkimuksen professori
Heti alkusyksystä lanseeraamme myös kaikille Pohjois-Savon opettajille ja kasvattajille maakunnan yrittäjyys- ja innovaatiokasvatusstrategian varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tulevaisuuden osaajia -nettisivustolta löytyvät vinkit ja linkit eri kouluasteille, miten yrittäjyyttä ja innovointia on helppo ottaa osaksi omaa opetustaan.
Valoisaa kesää!
Tulevaisuuden yrityksiä, innovaatioita & opiskelijoita – Business Center.
Kaija Sääski
Business Center Pohjois-Savo
www.bcpohjoissavo.fi