Draft Program® on liikeideaohjelma, jonka avulla rakennat itsesi näköisen yrityksen ja kehityt menestyvien tuotteiden ja palveluiden lanseeraajana. Voit saada jopa 4000 € rahoitusta liikeideallesi.
Miksi osallistua Draftiin?
Jos tulet valituksi Draft-ohjelmaan:
- Pääset neljän kuukauden mittaiselle valmennusjaksolle, jonka aikana sinua auttavat eri alojen asiantuntijat.
- Tutustut ja verkostoidut muiden alkavien yrittäjien kanssa.
- Saat rahoitusta 1. vaiheessa 1000 €. Jos tulet ensimmäisen vaiheen jälkeen valituksi jatkovaiheeseen on lisärahoitus 3000 €.
- Saat näkyvyyttä omalle uudelle alkavalle yritystoiminnallesi.
Kenelle Draft on tarkoitettu?
Voit hakea Draft Program -liikeideaohjelmaan Pohjois-Savossa, jos tiimissäsi on vähintään yksi henkilö, joka on kirjoilla Kuopiossa tai Iisalmessa, tai on Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston tai Savon ammattiopiston opiskelija, henkilökunnan edustaja tai alumni, eli henkilö, joka on valmistunut jostakin näistä oppilaitoksesta.
Tiimissäsi tulee olla itsesi lisäksi vähintään yksi henkilö, jonka kanssa kehität yhdessä yritysideaa eteenpäin.
Toiminnan on tähdättävä kasvavaan ja uudella tavalla tehtävään liiketoimintaan.
Draft-ohjelman ensimmäiseen vaiheeseen ei voida valita tiimejä, jotka kehittävät tuotetta tai palvelua yritykselle, jolla on liikevaihtoa. Poikkeus tästä säännöstä on opiskelijoiden harjoitusyritykset (NYT-yritykset ja osuuskunnat).
Draftin 2. vaiheen haussa hakijalla voi olla liikevaihtoa.
Mihin rahoituksen voi käyttää?
Rahoitus suunnataan liikeidean kehittämiseen Draft-kierroksen aikana esim. seuraavilla tavoilla:
- Domainit
- Sovelluskehitys
- Verkkosivut
- Markkinointi
- Brändäys
- Maksupäätteet
- Tuotantovälineet
- Koesarjan valmistus
- Suunnittelu ja mallinnus
- Prototyyppien materiaali
- Konsultatiivinen palvelu
- Lisenssit (vuosi)
- Verkostojen jäsenmaksut (vuosi)
- IPR ja juristi
- PRH-maksut
Lisätietoja: https://draftprogram.com/kuopion-haku/
Lue palkittujen tarinoita
Draft-rahoitus ja Vuosi yrittäjänä -ohjelma mahdollistivat sen, että pääsin harjoittelemaan yrittäjyyttä matalalla kynnyksellä. Rahoituksella sain muun muassa hankittua tarvikkeet ensimmäisen luontopakopelin tekemiseen sekä tilattua toiselta yritykseltä Luontoisa Pakopeleille toimivat ja omannäköiset nettisivut sekä panostettua markkinointiin.
Johanna Vilola, Luontoisa Pakopelit, 2024
Tempauduin mukaan Draft-ohjelmaan 2023 keväällä kuullessani kyseisestä mahdollisuudesta ympäristönhoitajan opintojani suorittaessani. Mielessäni oli jo pitkään kytenyt ajatus omasta yrittäjyydestä ja mahdollisuudesta kaupallistaa oma osaamiseni. Draft-ohjelma raapaisi tämän kipinän liekkeihin ja siitä alkoi melko nopealla tahdilla muotoutumaan tarina nimeltä "Särös.”
Hannu Matilainen, Särös, 2023
Lähdimme rohkeasti työstämään ajatustamme verkkopohjaisesta pelastussuunnitelmakonseptista eteenpäin ja hakemaan rahoitusta idealle Draft-yritysrahoituksesta. Pääsimme ensimmäiseen vaiheeseen, joka mahdollisti 1000 euron rahoituksen keväällä 2023. Halusimme sitten jatkaa mahdollisuutta Draftin jatkorahoitukseen, jossa oli mahdollisuus saada 3000 euroa yrityksen liikeidean kehittämiseen. Saimme sitten syksyllä 2023 myös jatkorahoituksen yrityksellemme ja näin yrityksemme pääsi kehittämään ja suunnittelemaan yrityksen mainontaa sekä muita konsepteja Draft rahoituksen avulla. Yrityksen kehittäminen on sujunut suotuisasti ja Oneturva Oy:lle myönnettiin lokakuussa avainliput palveluille ja myös verkkokaupalle.
Irma Komulainen ja Aija-Marita Näsänen, Oneturva, 2023
Lue lisää aiempien kierroksien tuloksista ja palkituista osoitteessa https://draftprogram.com/blogi/.