Draft Pohjois-Savo: Tmi Elina Partanen

Tmi Elina Partanen kouluttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajia yhdenvertaisuudesta ja erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta ja heidän terveytensä edistämisestä.

Elinapartanen.fi

Hain jatkorahoitusta Draft-yrittäjyysohjelmasta keväällä 2023. Olin edeltävänä vuonna jo pitchannut onnistuneesti ideaani tutkimuksen kaupallistamisesta. Tuolloin tavoitteena oli kehittää näyttöön perustuvia koulutusmalleja, sekä omaa asiantuntijabrändiäni viestintäasiantuntijoiden kanssa. Tällä kertaa tavoitteena oli erityisesti visuaalinen viestintä ja asiantuntijaviestintään panostaminen.

Asiantuntijaviestintää haastavasta aiheesta

Kenttänä asiantuntijatyö sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla tuo monia haasteita. Näkyvyyttä tarvitaan yleisesti, sekä myös kohdennetusti asiantuntijoille ja päätöksentekijöille.

Aiheena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointi on ajankohtainen. Aihe on yhteiskunnallisesti esillä, sekä tutkimusten mukaan aiheesta tarvitaan lisää tietoa, kuin myös koulutusta ammattilaisille.

Liiketoimintani idea lähti jo vuosikymmenen tekemästäni freelance-työstä, jonka muutin tutkimusaiheekseni terveystieteiden opinnoissa. Toiminta konkretisoitui liiketoimintamalliksi Pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Siinä aiheena oli vähemmistöstressiteoria, sitä aiheuttavat tekijät ja sen yhteys marginalisoitujen vähemmistöjen terveyteen. Tavoitteena on jatkaa työn parissa väitöskirjaksi tarkastellen mahdollisuuksia hyödyntää tutkittua tietoa vähemmistöjen terveyden edistämisessä.

Aihe on haastava viestinnällisesti: on yhteiskunnallista stigmaa ja poliittista vastustusta, sekä suurin osa asiasta rakentuu negatiivisista asioista kuten syrjinnästä, väkivaltakokemuksista, eriarvoistavista palvelurakenteista ja näihin yhdistettyjen terveysvaikutteista.

Markkinoinnin ja visuaalisen viestinnän kehittäminen Draft-rahoituksen avulla

Draft-yrittäjyysohjelman rahoitus mahdollisti yhteistyön visuaalisen muotoilutoimiston Piirre C Oy:n kanssa. Päädyin yhteistyöhön Piirren kanssa monista syistä: heillä on kokemusta haastavien, monimutkaisten asioiden viestinnästä tarinallisin keinoin, sekä yritystemme arvot kohtasivat toisensa.

Käytimme kevään One pager -toteutuksen rakentamiseen viestinnän tueksi. Valitsimme pohjaksi suomalaiset eläimet samaistuttavuuden ja samalla neutraaliuden vuoksi. Tavoitteena oli tehdä viestintä tavalle, joka on inklusiivinen kaikille, sekä samalla mahdollistaa ajatusta herättävän viestinnän raskaista teemoista.

Toisena rahoitusta käytettiin terveystieteiden maisterin Saara Närän palveluun, jossa yhdessä suunniteltiin viestintää hyödyntäen luotua visuaalista materiaalia.

Visuaalinen tarinankerronta kannatti

Panostus viestintään kannatti. Palaute yleisesti sekä asiakkailta oli kauttaaltaan positiivista.

Materiaalia on hyödynnetty niin some-viestinnässä kuin koulutusmateriaaleissa. Some-viestinnässä tutkimukseen perustuva tarinallistettu viestintä herätti lukijoissa mielenkiintoa siten, että viesti kulki eteenpäin tuoden mukanaan uusia asiakkaita. Työ huomioitiin myös kansainvälisesti poikien luennointipyynnön ulkomaille.

Ilman Draft-yrittäjyysohjelman rahoitusta tämä idea olisi todennäköisesti jäänyt toteuttamatta. Rahoituksen avulla onnistuimme yhdessä tiimini kanssa muotoilemaan idean kasvuksi.

Kiitos myös tiimilleni, joka tarjosi mentorointia ja tukea:
Vesa Linja-aho, Diplomi-insinööri, Yrittäjä
Heidi Nieminen, Väitöskirjatutkija

Jaa tämä artikkeli