Tulevaisuuden liikuntapaikka: InnoLab-työpaja Kuopiossa 26.9.
Liikkumattomuudesta on muodostumassa yksi tulevaisuuden yhteiskunnan suurimmista haasteista. Ongelmaa ratkaisemaan tarvitaankin uusia innovaatioita ja ajatusmalleja – tervetuloa mukaan ideoimaan älykkäiden liikuntapaikkojen mahdollisuuksia datankäytön näkökulmasta!
Kuopion Kaupungissa on viime vuosina nähty suuria investointeja tulevaisuuden liikuntapaikkoihin. Esimerkiksi Kuntolaakso ja Savilahden Luola tarjoavat mahdollisuuksia liikkumisen lisäksi myös älykaupunkiajatuksen edistämiseen. Erilaista dataa keräämällä, jalostamalla ja hyödyntämällä liikuntapaikkoja voidaan hyödyntää kaupunkiorganisaatioiden tiedolla johtamiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.
Datan keräämisen lisäksi sen tehokkaaseen hyödyntämiseen vaaditaan uudenmallisia ratkaisuja. Kuopion Kaupungin rakentama Datajalostamo-alusta tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden datan hallinnointiin, jalostamiseen, visualisointiin ja jakamiseen. Alustan avulla voidaan parhaimmillaan tarjota yrityksille, tutkimuslaitoksille ja oppilaitoksille tilaisuus käyttää dataa, johon on aiemmin ollut vaikea päästä käsiksi. Tämä mahdollistaa liiketoiminnan kehittämisen ja avaa uusia TKI-aihioita.
Kansallinen Sport Suomi -verkosto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Business Center Pohjois-Savo kutsuvat yritystoimijoita työpajaan liikunta- ja tapahtumakeskus Luolan kokoustilaan torstaina 26.9. kello 12:30-16. Työpajassa ideoidaan liikuntapaikkojen ja liikuntapaikkadatan tulevaisuutta. Olet lämpimästi tervetullut, oletpa sitten esimerkiksi:
- datankeräämiseen tai hyödyntämiseen ratkaisuja tarjoavan yrityksen edustaja
tai - avoimesti käytettävissä olevan datan hyödyntämisestä kiinnostuneen yrityksen edustaja
tai - muutoin teemasta kiinnostunut yritysedustaja
Yritystoimijoiden lisäksi paikalle saapuu toimijoita kaupunkiorganisaatiosta, oppilaitoksista sekä näihin linkittyvistä tutkimusorganisaatioista. Syntyvät ajatukset ja aihiot saadaan siis varmasti jatkokehittämisen polulle oikeiden toimijoiden kanssa. Tapahtumassa on siis aito mahdollisuus luoda uutta sopivien yhteistyötahojen kanssa ja tätä myötä myös edistää liiketoimintaa.
Ohjelma
🕗 26.9.2024 12:30–16:00 📍 Liikunta- ja tapahtumakeskus Luola (Loistekatu 12, 70210 Kuopio)
12:30 Kahvitarjoilu
12:45 Tapahtuman alustus ja asiantuntijapuheenvuorot
13.45 Osallistuvien henkilöiden, yritysten ja organisaatioiden esittäytyminen
14.00 Työpajaosuus uusien ratkaisujen ja innovaatioaihioiden löytämiseksi
- Fasilitoijana Jaakko Laukkanen, Savonia-ammattikorkeakoulu
14.45 Tauko
15.00 Työpajaosuuden jatko ja jatkotoimenpiteiden suunnittelu
15.45 Loppupuheenvuoro
Lisätietoja:
Santtu Pirskanen
Sport Suomi -verkoston projektipäällikkö
Kuopion kaupunki
+358 44 718 2521
santtu.pirskanen@kuopio.fi