Search
Close this search box.

Laadukkaat materiaalit terapiatyön keskiöön

Emilia Honkanen ja Emmi Tolonen

Osallistuimme Draft-ohjelmaan syksyn 2022 aikana tavoitteenamme saada lähtölaukaus molempien osaamiseen kiteytyvälle yritysideallemme. Ajatuksen jyvänen lähti kasvamaan viime kesänä, kun kävimme keskustelua töihimme liittyvistä haasteista. Keskustelun tuloksena syntyi aihio ratkaisemaan toimintaterapeutin työssä esiintyviä haasteita.

Emmi on ammatiltaan toimintaterapeutti ja työssään huomasi, että lasten kanssa työstettävien harjoitteiden tarjonta on heikkoa, huonosti saatavilla sekä vaikeasti hyödynnettävissä. Aloitimme sitten yhdessä tutkimaan, mistä harjoitemateriaaleja voisi löytää helposti hyödynnettävässä muodossa. Lopputulos ei tullut yllätyksenä – suomenkielistä materiaalia ei kootusti löydy sähköisessä muodossa.

 

Ongelmanratkaisusta ideaksi

Lähimme rohkeasti työstämään ajatustamme sähköisestä materiaalipankista eteenpäin ja hakemaan rahoitusta idealle Draftista. Uskoimme vahvasti omaan tuotokseemme ja osallistuminen kannatti. Edeltävän syksyn aikana lähdimme yrittäjyysohjelman kautta saamiemme vinkkien pohjalta työstämään ideamme ajatuksesta konkretiaan. Harjoitemateriaalia alkoi syntymään ja syksyn aikana niitä on päästy testaamaan käytännössä. Tarve sekä kiinnostus palveluamme ja tuotteitamme kohtaa on yllättänyt. Ongelma olikin laajempi kuin olimme ajatelleet.

 

Katse tulevaisuuteen

Palvelua on kehitetty tasaiseen tahtiin viime syksystä saakka. Tällä hetkellä olemme pisteessä, jossa olemme aloittamassa kattavamman markkinatutkimuksen tekemistä sekä tuottees käyttäjätestausta laajemmin. Myös verkkosivujen kehitystyö on laukaistu liikkeelle. Nimi Elmina kannattaakin laittaa korvan taakse. Ohjelma tarjosi meille hyvän ponnahduslaudan liiketoiminnan kehittämiselle ja voinemmekin todeta, että matkamme yrittäjyyden polulla on vasta alussa.

 

Parhaista kavereistako yhtiökumppaneiksi?

Vaikka kaikenlaista olimmekin jo tähän päivään mennessä yhdessä puuhastelleet, ei yrityksen perustaminen ollut käynyt mielessäkään. Viime kesänä saatu ajatus liiketoiminnasta onkin joka päivä askeleen lähempänä oikeaa yritystä. ”Ideasta liiketoiminnaksi” -ajattelu on haastanut meidän molempiemme osaamista. Yhdessä muodostamme kuitenkin loistavan tiimin, jossa yhdistyy niin toimialaosaaminen kuin kyky kaupallistaa.

 

Ei hätää, meistä kuulette vielä lisää.

Emilia Honkanen

Emmi Tolonen

 

Teksti ja kuvat: Emilia Honkanen ja Emmi Tolonen

 

Jaa tämä artikkeli