Yrittäjyyden kesä 2021!
Viisi Pohjos-Savon kuntaa on lähtenyt tukemaan nuoria ja nuoria aikuisia kesäyrityksen perustamisessa. Kesäyrittäjyys tarjoaa tukea nuorelle koko kesän ajan oman yrityksen pyörittämisessä ja on hyvä vaihtoehto perinteiselle kesätyölle. Kesäyrittäjyys myös edistää eri elämän vaiheissa hyödynnettävien yrittäjyystaitojen kehittymistä.
Kesäyrittäjyyttä voi harjoittaa Pohjois-Savossa kahden toimijan kautta. Varkaus, Leppävirta, Joroinen ja Kuopio ovat mukana Nuori Yrittäjyys ry:n kesäyrittäjyysohjelmassa. Iisalmessa on mahdollisuus hakea mukaan Talous ja nuoret TAT:n ohjelmaan. Lisäksi Iisalmessa ja Kuopiossa tukea voi saada 4H-yrittäjyyteen.
Nuori Yrittäjyys ry – NY kesäyrittäjyys
Joroinen, Kuopio, Leppävirta ja Varkaus
NY kesäyritys perustetaan kesänajaksi ja sille haettavaa kesäyritystukea voi saada oppilaitoksessa kirjoilla oleva opiskelija, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus vähintään kuluvan vuoden elokuun loppuun asti. NY kesäyrittäjyyden suunnittelu ja toiminta muodostavat opintojakson. Kyse on siis opiskelusta ja siitä saa tienestin lisäksi opintopisteitä.
Joroislainen 16-24-vuotias opiskelija voi hakea kesäyrittäjyystukea 11.4.2021 mennessä, lisätietoa Joroisten kunnan sivuilla.
Kuopion kaupunki myöntää tukea kesätyösetelin muodossa. Tukea voi hakea Kuopiossa kirjoilla oleva opiskelija, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus elokuun 2021 loppuun asti. Kuopion kesäyritystuen hakuaika on 1.3.-19.3.2021. Lisätietoa: https://www.kuopio.fi/tyonhakijat, Kesätyöseteli 2021.
Myös leppävirtalainen 16-24 -vuotias nuori voi hakea kesäyrittäjyystukea 14.3. mennessä täällä.
Varkauden kaupunki tarjoaa kesäyrittäjyystukea 16-24-vuotiaille varkautelaisille opiskelijoille. Lue lisää varkauden tarjoamasta tuesta täällä ja hae tukea 14.3. mennessä.
NY-yrittäjyysinfon tallenne löytyy Business Centerin youtube-kanavalta.
Talous ja nuoret TAT – Kesäyrittäjä-ohjelma
Iisalmi
TAT:n kesäyrittäjäohjelma on 17-29-vuotiaille suunnattu maksuton matalan kynnyksen yrittäjyysohjelma, joka tukee nuorta kokeilemaan yrittäjyyttä kesän ajan. Kesäyrittäjän tavoitteena on tehdä yrittäjyydestä helpommin lähestyttävää, tarjota vaihtoehto perinteiselle kesätyölle sekä edistää yrittäjyystaitojen oppimista. Haku TAT:n kesäyrittäjäohjelmaan on auki 31.3. saakka. Lue lisää: https://www.tat.fi/tat-hakee-jalleen-kesayrittajia/.
4H-yritys
Iisalmi, Kuopio
Iisalmessa voidaan myöntää miniyritystukea vuonna 2005 syntyneelle iisalmelaiselle kesäajan yrittäjälle, joka perustaa 4H -yrityksen 4H-yhdistyksen kautta. Lisätietoa: https://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Elinkeino–ja-tyollisyyspalvelut/Tyollisyyspalvelut/Nuoret, MINIYRITTÄJÄSETELI.
Kuopiossa voi kesäyritystukea hakea myös 4H-yrittäjänä toimiva tai 4H-yrityksen keväällä 2021 perustava Kuopiossa kirjoilla oleva nuori (2002-2006 syntynyt): https://asiointi.kuopio.fi/elomake3/lomakkeet/3600/lomakkeet.html.