Kasvun Kuikka –palkinnon idea on palkita vuosittain toimija, esimerkiksi kunta tai kuntalainen, koulu, opettaja tai yrittäjä, joka on tehnyt omalta osaltaan ennakkoluulotonta yrittäjyyden edistämistyötä.
Työnsä ansiosta palkittu on tukenut luovan sekä yritteliään ympäristön ja kulttuurin kehittymistä Pohjois-Savossa. Palkitsemalla kannustetaan maakunnan asukkaita uuden keksimiseen sekä tuetaan yrittäjyyskasvatuksen merkitystä.
Palkinnon saajia haetaan Pohjois-Savon alueelta ilmiantoperiaatteella: ihmiset voivat ilmiantaa osallistujia omasta lähikunnastaan ja työympäristöstään. Ilmiannot eli ehdokkaiden ilmoittamiset tehdään sähköisen linkin kautta. Palkitsemme Kasvun Kuikka -palkinnolla neljä aktiivista toimijaa.