Search
Close this search box.
Virtual Labs NY tarina x Business Center

Kuvassa Virtuals Labs NY:n tiimi Igor Smirin, Petja Fenske & Aapo Ruusunen sekä Business Center Pohjois-Savosta Kaija Sääski ja Matti Latinen

Kolme nuorta kaverusta ja loputon halu yrittää. Sillä lähdimme mukaan Pohjois-Savon Uskalla Yrittää -kilpailuun helmikuussa. Tavoitteenamme oli totta kai pärjätä kisassa, mutta jälkeenpäin huomaa, että kilpailuun valmistautuminen olikin kaikkein merkityksellisin osa matkaamme.

Yritysideamme lähti kehittymään kiinnostuksestamme valokuvaamiseen ja virtuaalikierroksiin. Perehtyessämme enemmän ja enemmän virtuaalikierrosten maailmaan, aloimme ihmetellä “miksei näitä käytetä kaikkialla?” Siinä hetkessä tajusimme, että käsissämme oli ainutlaatuinen mahdollisuus.

Onneksi tiimistämme löytyi tarvittavaa osaamista. Igor Smirin on aiemmin toiminut valokuvauksen ja myynnin parissa eli häneltä löytyi juuri sellaista käytännönosaamista, jota ideamme toteuttaminen vaati. Petja Fenske vuorostaan ymmärtää teknologiaa ja ohjelmointia, mikä antoi ideallemme tarvittavan teknisen taustan. Aapo Ruusunen on aiemminkin toiminut teknologian parissa kevytyrittäjänä, mikä varmisti ideallemme yritystoiminnan ja myynnin peruspilarien ymmärryksen.

Perehtyessämme enemmän ja enemmän virtuaalikierrosten maailmaan, aloimme ihmetellä “miksei näitä käytetä kaikkialla?”

USKALLA YRITTÄÄ

Vailla kokemusta, lähdimme tekemään sitä yhtä asiaa, jonka osaamme parhaiten – yrittämään. Aloitimme perehtymällä teknologioihin virtuaalikierrosten taustalla, samalla listaten mahdollisia käyttökohteita ja asiakkaita palvelullemme. Virtuaalikierrosten käyttökohteiden pohtimiseen käyttämämme tunnit olivatkin lopulta avain onnistumiseemme, sillä ymmärsimme mihin asiakkaan ongelmaan ne voisivat tuoda ratkaisuja – lista, joka yllätti meidätkin pituudellaan.

Uskalla Yrittää -aluekilpailuista etenimme kansalliseen finaaliin. Ensimmäisen virtuaalikierrosprojektimme teimme Business Center Pohjois-Savolle, ja se antoi meille mahdollisuuden todistaa kykymme. Valmis referenssi oli myös avainasemassa menestykseemme Uskalla Yrittää -finaalissa, missä voitimme Innovestorin jakaman “Tulevaisuuden menestyjä”-palkinnon. Palkinnon ohella kilpailu ja siihen varustautuminen tarjosivat meille mahtavan mahdollisuuden verkostoitua, myydä ja kehittää yritystoimintaamme.

TURVALLINEN TAPA TUTUSTUA YRITTÄJYYTEEN

NY-yrittäjyys on ollut erinomainen mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen ilman riskejä. Olemme oppineet valtavasti sekä yritystoiminnasta että itsestämme tämän matkan aikana. Olemme huomanneet, että tärkeintä NY-yrittäjyydessä onkin –  yllätys yllätys – halu ja rohkeus yrittää. Jos et osaa jotain, yritä. Jos et tiedä jotain, yritä. Mutta ennen kaikkea, jos haluat jotain, yritä.

IDEASTA RAHAKSI

Kaupallistaminen ei aina ole helppoa, mutta siinäkin kehittyy harjoittelemalla. Meille kaupallistamisen ensimmäiset vaiheet toteutuivat jo pohtiessamme virtuaalikierrosten käyttötarkoituksia – meillä oli ratkaisu ongelmaan. Seuraava vaihe oli kommunikoida palvelumme hyöty potentiaalisille asiakkaille. Onneksi saimme apua koko kaupallistamisprosessin ajan sekä opettajiltamme että Business Centeriltä, mikä avasi silmämme asioille, joita emme itse kyenneet hahmottamaan. Kaupallistamisesta oppimamme tieto voidaan kehystää yhteen lauseeseen: “Ideat ovat ratkaisuja ja ratkaisut ovat rahaa”. Jos ymmärtää tämän, on jo matkalla kannattavaan liiketoimintaan.

Olemme huomanneet, että tärkeintä NY-yrittäjyydessä onkin - yllätys yllätys - halu ja rohkeus yrittää. Jos et osaa jotain, yritä. Jos et tiedä jotain, yritä. Mutta ennen kaikkea, jos haluat jotain, yritä.

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Tavoitteenamme on kehittää suomalaista yhteiskuntaa yksi virtuaalikierros kerrallaan. Haluamme nähdä, kuinka paljon positiivista voimme saada aikaan virtuaalikierrosten avulla, oli kyseessä sitten ihmisten ajan säästäminen tai paremman asiakaskokemuksen tarjoaminen. Tämä ei ole meille enää vain liikeidea, se on intohimomme.

Menestystarinamme on vasta alkamassa.

Igor Smirin, Petja Fenske & Aapo Ruusunen

Virtual Labs NY

Koe Business Center Pohjois-Savon virtuaalikierros

Jaa tämä artikkeli