Search
Close this search box.

Vilkaisu taakse, mutta suunta eteen päin

On aika katsoa taaksepäin ja etenkin valoisasti tulevaisuuteen. Business Center Pohjois-Savo on saanut paljon aikaan syksystä 2018, jolloin toimintamme hankkeena alkoi. Hanke päättyy elokuun lopussa, mutta palvelujemme jatkuminen varmistettiin Kuopion, Iisalmen, Varkauden Navitas Oy:n, Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Savon ammattiopiston yhteistyösopimuksella.     Ennen joulua kerroimme jo joistakin merkittävistä saavutuksistamme. Nyt hehkutellaan lisää.   Olemme järjestäneet kuusi Havuja#!@%&! Nuotiopiiriä, joihin osallistui noin 360 yrittäjyydestä kiinnostunutta. Nuotiopiirihän on ns. matalankynnyksen mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen […]