Business Center

Kuopion Draft-liikeideakilpailun vuoden 2021 ensimmäinen haku kiinnosti yhteensä 12 tiimiä. Kaikki hakijat olivat tällä kertaa liikkeellä ensimmäistä kertaa. Kolme hakijatiimeistä edusti Itä-Suomen yliopistoa ja kuusi Savonia-ammattikorkeakoulua. Ilahduttavaa oli saada mukaan...

Idea on innovaatio vasta, kun se on kaupallistettu. Sinällään innovaation ei tarvitse olla aina joku uusi keksintö, vaan myös uudistettu tuote tai palvelu voi olla innovaatio, jos siitä tehdään liiketoimintaa....

Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa vuosittain Tuottava idea –kilpailun, jossa nostetaan esille suomalaisia innovaatioita. Kaksivaiheisessa kilpailussa kisataan ensin alueellisista voitoista. Business Center Pohjois-Savo otti yrittäjyyden oppimisympäristöllään 25.9. Joensuussa...

Kannattaa tutustua Pohjois-Savon maakunnan yhteiseen yrittäjyys- ja innovaatiokasvatusstrategiaan, joka yhdistää ensimmäisenä Suomessa yrittäjyyden ja innovaatio-osaamisen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin yhdeksi kokonaisuudeksi ja osaksi kaikkien oppilaitosten opetusta. Verkkosivusto on tarkoitettu eri koulutusasteiden opettajille,...

”Koskaan ennen ei kolmen oppilaitoksen Savonia-ammattikorkeakoulun (Savonia), Savon ammattiopiston (Sakky), Itä-Suomen yliopiston (UEF) yhteistyö ole näkynyt ulospäin näin hyvin ja aktiivisena.” Näin totesi Business Centerin ohjausryhmän puheenjohtaja, sarjayrittäjä Kari Voutila....

Business Centerin Havuja #!@%&! -kiihdytysohjelman ensimmäinen vaihe Havuja #!@%&! Bootcamp tarjosi osallistujilleen kiteytettyä tietoa ja työkaluja tiimityöhön ja liikeideoiden synnyttämiseen ja kehittämiseen. Toukokuussa käynnistynyt kokonaisuus saatiin päätökseen 3.6., jolloin mukana...

Yrityksille on tarjolla runsaasti korkeatasoista ja ilmaista neuvontaa koronatukien hakemiseksi. Uusyrityskeskukset, konsulttiyritykset, yrittäjäjärjestöt, kuntien elinkeinopalvelut sekä myös Business Center Pohjois-Savo on mukana näissä neuvontatalkoissa. Business Centerin johtaja Kaija Sääski kertoo...

Ihminen ilman ihmistä on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla. (Ote Tommy Tabermannin runosta Pieni laulu ihmisestä) Yrittäjäkin on yksin paljon vähemmän kuin mitä voisi olla. Onnistuakseen yrittäjä...

Business Center tarjoaa yrityksille koronakriisin aikana maksutonta neuvontaa kaikissa liiketoimintaan liittyvissä asioissa. Asiantuntijamme auttavat teitä muun muassa näissä asioissa: Liiketoiminnan kehittäminen, alkavat ja pk-yritykset Sirpa Muiniekka p. 044 785 8665...

Business Centerin yksi keskeinen tehtävä on auttaa yrityksiä löytämään uusia kasvumahdollisuuksia uusien innovaatioiden kaupallistamisen avulla. Keskeinen osa kaupallistamista on esimerkiksi pohtia mikä on uuden konseptin rooli yrityksen liiketoiminnassa, kuinka uuden...